Morsianten RoseGarden

Kuuman kesän aikana RoseGardenissa on valmisteltu seitsemän tulevaa morsianta häitä varten. Toisin sanoen vietetty polttareita. Ei voi kuin ihailla kaasojen paneutumista ja vaivannäköä. On ollut alkustartit erilaisine ohjelmanumeroineen kaupungissa. Osa morsiamista on tullut silmät sidottuna RoseGardeniin auttamattoman tietämättömänä missä on ja mitä tapahtuu.

RoseGardenin ympäristö on tarjonnut polttariporukoille taidetuokioita, korupajoja, aamujumppaa ja urheilua. Onpa ollut kokkikin RoseGardenissa tekemässä kolmen ruokalajin päivällisen. Myös apiterapiamajaa on kokeiltu tai RoseGardenin uutuutta – puutarhan omista ruusunterälehdistä tehtyä raikasta jalkakylpyä.

Myös kanat ja kukko ovat olleet enemmän tai vähemmän osana ajanviettoa. Ja aina on saunottu ja tehty saunataikoja. Taidelampi on ollut korvaamaton virkistäjä. Poikkeuksetta kaikki ovat olleet erittäin tyytyväisiä RoseGardeniin.

Samankaltaiset artikkelit

  • Talvista taidetta

    Talvella RoseGardenissa kukkii vain luovuus. On monen kädentaidon aika. Syntyy pitsejä nypläämällä – myös hopealangasta, joita jatkan hopeakorutöissä. Akrellimaalaus on alati uudenopettelua. Tekniikka vaatii osansa kuin myös itse maalaaminen. Opettajana on erinomainen Svetlana Ruoho, jonka ohjauksessa saa arvokkaita korjaavia neuvoja. Keväällä opetellaan uutta ihmishahmojen maalaamisessa. Tulin hyväksytyksi on Espoo Artin taiteilijaseuraan ja aivan varmasti yhteisöllisyydestä…

  • Kansainvälinen mehiläispäivä

    Mikäpä on sen juhlallisempi päivä aloittaa mehiläistarhaus kuin kansainvälisenä mehiläispäivänä. Tänään 20.5. kaksi yhdyskuntaa italialaisrotuisia mehiläisiä saapuu RoseGardenin ympäristöön. Valmistautumista on ollut koko mennyt talvi mehiläistarhauskurssilla, joka onneksi jatkuu läpi kesän ja vie uutta tarhaajaa rinnallaan. Valmistautumiseen kuuluu myös pohdinta välineiden hankinnasta: mikä pesätyyppi, mikä kehätyyppi. Päädyin kevytpesiin ja ns mettälän kehiin. Sata kehälistaa on…

  • Mehiläisten salattu maailma avautuu lasipesässä

    RoseGardenissa kevät toi tullessaan uuden, kiehtovan hankkeen: rakensin ensimmäisen lasipesän, jonka läpi voi turvallisesti seurata mehiläisyhdyskunnan elämää aivan lähietäisyydeltä. Tämä pieni ikkuna luonnon ihmeelliseen maailmaan tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden ymmärtää, mitä mehiläispesässä todella tapahtuu – siitepölyn keruusta toukkien hoitoon ja yhteisön yhteispeliin. Suunnittelin lasipesän netistä löytyneiden piirrosten ja kokemusten pohjalta. Rakenteessa on neljä mehiläisvahakehää päällekkäin, ja…

  • Kanaset kot kot

    Kanat ja Valentin-kukko ovat kotiutuneet RoseGardeniin. Kanat ovat olleet yllättävän ahkeria munimaan. Jokainen kana munii keskimäärin yhden munan päivässä.Jokainen kana on luonteltaan hyvin erilainen. Lyyli-kana on rohkein ja hyppää syliin herkkujen toivossa. Se seuraa minua puutarhassa joka paikkaan – jopa mehiläistarhalle.Orvokki-kana on nopealiikkeinen. Sen mielipuuhaa on hyönteisten jahtaaminen. Orvokki on vähän arka, mutta Lyylin perässä…

  • Avoimet puutarhat

    16.6. oli valtakunnallinen ”avoimet puutarhat” tapahtuma. Ympäri Suomea oli n 600 puutarhaa auki yleisölle. Minunkin RoseGarden osallistui siihen ensimmäistä kertaa. Lapseni olivat auttamassa valmistelevia töitä, joista en olisi ikinä selvinnyt ilman heitä. Virittelin keltaisen ”avoimet puutarhat” -viirin RoseGarden kylttiin jo aamupäivällä. Kun kellon oli melkein 12, ensimmäiset vieraat tulivat. Ja seuraavat. Ja sitä seuraavat. Vierailijoita…

  • RoseGardenin majoitustoiminta

    RoseGarden aloitti majoitustoiminnan. Onhan sitä tilaa jotain 300 neliötä. Vauhdikkaasti alkoikin. On kiva, että ihmiset ovat kiinnostuneet majoittumaan tänne ja vielä palkitsevampaa on erinomaiset palautteet. Lähes jokainen haluaisi palata. Asun itse samassa talossa ja tarjoan koko talon mukavuudet majoittujien käyttöön. Tein alun jälkeen nopeasti muutoksia, jotta majoittumiskokemus olisi vieraasta miellyttävä. Koodilukko oveen, oma ruokakaappi vieraille,…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *