Talvista taidetta

Talvella RoseGardenissa kukkii vain luovuus. On monen kädentaidon aika. Syntyy pitsejä nypläämällä – myös hopealangasta, joita jatkan hopeakorutöissä. Akrellimaalaus on alati uudenopettelua. Tekniikka vaatii osansa kuin myös itse maalaaminen. Opettajana on erinomainen Svetlana Ruoho, jonka ohjauksessa saa arvokkaita korjaavia neuvoja. Keväällä opetellaan uutta ihmishahmojen maalaamisessa.
Tulin hyväksytyksi on Espoo Artin taiteilijaseuraan ja aivan varmasti yhteisöllisyydestä ja aktiivisesta toiminnasta saa uusia inspiraatioita.

Uutena taidemuotona löysin enkaustiikan eli mehiläisvahataiteen. Se on ikiaikainen ikonimaalausmuoto. Tosin toteutan sitä nykyaikaisilla välineillä ja väreillä. Tarjoan sitä myös elämyspalveluna RoseGardenissa.

Löysin myös hiilipiirroskynien valmistuksen. Minulla on RoseGardenissa pajutarha käsityöpajun tekemiseen. Pajujen paksummat päät katkon, kuorin ja kuivatan. Poltan ne uunissa hapettomassa valurautakulhossa. Lopuksi dippaan ne sulaan mehiläisvahaan. Näin hiilipiirrostöiden luomisessa sormet eivät sotkeudu.

Talven taittuessa kevääseen odottaa uudet kokeilut lasinpuhalluksen, hopeakorujen valamisen ja emalitöiden parissa.

Samankaltaiset artikkelit

  • Morsianten RoseGarden

    Kuuman kesän aikana RoseGardenissa on valmisteltu seitsemän tulevaa morsianta häitä varten. Toisin sanoen vietetty polttareita. Ei voi kuin ihailla kaasojen paneutumista ja vaivannäköä. On ollut alkustartit erilaisine ohjelmanumeroineen kaupungissa. Osa morsiamista on tullut silmät sidottuna RoseGardeniin auttamattoman tietämättömänä missä on ja mitä tapahtuu. RoseGardenin ympäristö on tarjonnut polttariporukoille taidetuokioita, korupajoja, aamujumppaa ja urheilua. Onpa ollut…

  • Lepää mehiläisten rytmissä — apiterapiahuone on nyt avoinna

    Kesäinen puutarha huminee. Kukista kantautuu mesi. Ja jonnekin lähellä, oksiston ja kukkameren takana, mehiläiset tekevät työtään — rauhallisesti, järjestelmällisesti, juuri niin kuin on aina tehty. RoseGardenissa tänä kesänä avautunut apiterapiahuone vie sinut lähemmäs tätä vanhaa viisautta. Mitä apiterapiahuoneessa tapahtuu? Apiterapiahuone on rauhallinen huone, jossa ollaan lähellä mehiläispesiä. Huoneeseen virtaa pesäilmaa — hunajan, vahaa ja propoliksen…

  • Omia kanoja ja munia

    Vietin äitienpäivää lasten kanssa noutamalla RoseGardeniin uusia asukkaita. Nimittäin Lyyli-, Orvokki- ja Gisela-kanat ja Valentin-kukko matkasivat autolla Ellun kanoista ja munista. Sain esittää toivomuksen kanojen väreistä ja kukoksi valitsin kukko-lauman hiljaisimman. Kanat ovat maatiaskanoja ja kuuluvat maatiaskanojen geenien säilytysohjelmaan.Kaikki meni hyvin.Vähän aikaa kanoja seuratessani huomasi heti, miten eri luonne kanoilla oli. Giselä-kana oli uteliain, rohkein…

  • Avoimet puutarhat

    16.6. oli valtakunnallinen ”avoimet puutarhat” tapahtuma. Ympäri Suomea oli n 600 puutarhaa auki yleisölle. Minunkin RoseGarden osallistui siihen ensimmäistä kertaa. Lapseni olivat auttamassa valmistelevia töitä, joista en olisi ikinä selvinnyt ilman heitä. Virittelin keltaisen ”avoimet puutarhat” -viirin RoseGarden kylttiin jo aamupäivällä. Kun kellon oli melkein 12, ensimmäiset vieraat tulivat. Ja seuraavat. Ja sitä seuraavat. Vierailijoita…

  • Puutarhani

    Olin elämän matkallani rakentanut aikaisemmin kaksi puutarhaa. Ensimmäinen oli puhdas ja tasainen nurmikko, jonne pala palalta syntyi kukkapenkki sinne ja toinen tänne. Pensaita – ja lapio upposi maahan sinne sun tänne. Ja parin viikon päästä pensaat vaihtoivat paikka. Syntyi pari lampea, japanilainen puutarha, huvimaja ja kasvimaa. Olin tilannut kuorman multaa, turvetta, hiekkaa ja kiviä. Niitä…

  • Kanaset kot kot

    Kanat ja Valentin-kukko ovat kotiutuneet RoseGardeniin. Kanat ovat olleet yllättävän ahkeria munimaan. Jokainen kana munii keskimäärin yhden munan päivässä.Jokainen kana on luonteltaan hyvin erilainen. Lyyli-kana on rohkein ja hyppää syliin herkkujen toivossa. Se seuraa minua puutarhassa joka paikkaan – jopa mehiläistarhalle.Orvokki-kana on nopealiikkeinen. Sen mielipuuhaa on hyönteisten jahtaaminen. Orvokki on vähän arka, mutta Lyylin perässä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *